|
Aikaisemmat spekulaatiot skoottereiden
vuokraamisesta jäivät Volkswagenin vetovoiman edessä. Neos Marmaraksen
värivalot ja turisteja huijaavat kauppiaat oli koettu, mutta monta
kilometriä Sithonian kuvankaunista rannikkoa siinteli mielessä,
täynnä uimapaikkoja ja edullisia fetaa tarjoavia pikkuravintoloita.
 Emme
olleet ainoita Sithonian kiertoajelijoita, sillä pitkin päivää pieni
ryhmä saksalaisia ohitti meidät hopeisessa vuokra-Peugeotissaan.
Outoa oli, että he pystyivät mitenkään jäämään meistä jälkeen, sillä
Volkswagen ei ollut järin nopea ja reittikin vei käytännössä uimarannalta
toiselle. Saksalaisten ansiosta koko ryhmästä saatiin kuitenkin
kaunis maisemakuva.
 Sithonian
niemimaan pääelinkeino ei jäänyt epäselväksi rantateitä pitkin ajellessa.
Kyltit osoittivat mielikuvituksettomasti nimetyille leirintäalueille
sekä tietysti kohti satunnaisia kalatavernoja. Uimarannoille ei
ollut viittoja - ehkä koska koko rannikko oli (ainakin meidän mielestämme)
laskettava yhdeksi isoksi uimarannaksi.
 Maisemat
eivät myöskään pettäneet. Näkymiä oli helppo luonnehtia kauniiksi,
jopa valokuvauksellisiksi, mikä valokuvista ilmenee. Vähemmän houkuttelevia
olivat kuitenkin jäljet turistien ja paikallistenkin suhtautumisesta
luontoon. Pysähdyspaikat olivat jätteen peittämät, eikä Sithonian
virkakoneisto ollut kyennyt roskia siivoamaan saati asentamaan paikalle
roskalaatikoita. Matkailijoille jäi vaihtoehdoksi ottaa roskat mukaansa
tai heittää ne vain maahan, ja laiskat turistit suosivat ilmeisen
paljon jälkimmäistä vaihtoehtoa. Meillä oli tietenkin oma roskapussi
mukana, ja tarvittaessa olisimme varmaan tuoneet roskat mukanamme
Suomeen asti.
Syömässä kävimme jonkin kreikkalaisen kylän jossain kreikkalaisessa
ravintolassa. Ravintola valittiin pöytäliinojen ja tuolien perusteella,
naapuriravintolassa kalusto oli nimittäin tympeää ja hikeä mukavasti
lisäävää muovista peruslaatua. Ruoka oli ihan hyvää, varsinkin alkupaloiksi
tilatut kreikkalaiset fetanyytit tiesivät paikkansa. Myös Laurin
salaatti tiesi paikkansa: paikka oli kaikkien vatsassa. Pääruokana
tarjoillut täytetyt paprikat olivat mauttomia grillattuun fetaan
verrattuna, mutta onneksi runsaista alkupaloista riitti myös pääruuan
mausteena nautittavaksi.
 Aterioinnin
jälkeen oli hyvä suunnata uimaan. Pysäköimme Volkswagenin jonkin
pikkukaupungin uimarannan välittömään läheisyyteen ja riensimme
meren aaltoihin. Vastarannalla näkyi Mt. Athos, jolla tiesimme olevan
luostariyhteiskunta. Vierailemaan Mt. Athokselle ei pääse noin vain,
joten jouduimme tyytymään kaukaa katseluun.
 Tällä
kertaa uinnista otettiin täysi ilo irti. Kukin ilakoi tyylillään,
osa kellumalla ja osa hyppäämällä takapuolelleen hietikkoon aallon
juuri lyödessä. Urheilullisempaa hauskanpitoa harrastaneet pääsivät
kokemaan myös erityisen nautinnon: "kilo hiekkaa uimahousuissa".
 Palasimme
Neos Marmarakseen ja värkkäsimme auton vähintäänkin haasteelliselle
parkkipaikallemme. Suolanpoistosuihkun jälkeen siirryimme digitaalikuvien
nimeämisurakan kimppuun, jota riittikin. Nukkumahetken koitettua
kolmen hengen huoneessa arvottiin taas uusi nukkuja parvekkeelle
ja sitten asetettiin unta palloon.
|
