|
 Albaniaan
ei tosiaan pääse naapurimaista junalla lainkaan, mutta sisäinen
junaliikenne on käytössä.  Kalusto
koostuu vanhoista Itävallan rautateiden matkustajavaunuista ja vanhoilta
näyttävistä tšekkiläisistä, tottakai dieselkäyttöisistä raskaansarjan
vetureista. Kesäkuumalla ei ole niinkään väliksi, ettei aivan kaikkia
ikkunoita ole enää olemassa. Junaliikenteeseen tutustuminen jo sinänsä
on kokemuksellisesti hyvin antoisaa, mutta me olimme valinneet viettävämme
päivän Adrianmeren rannalla, Durrësissa.
 Matkaa
pääkaupungista satamakaupunkiin on 38 kilometriä ja matkustusaikaa
aikataulun mukaan yksi tunti, joka myös tarkalleen kului.  Jossain
vaiheessa matkaa oli tuntunut siltä, että jopas on kuuma, eikö jo
hellitä. Durrësissa saimme vahvistuksen, ettei aikaisemmin ollut
ollut kuin hiukan lämmin. Tuskaisuutta, vedenkulutuksen maksimipiste,
laiskistunut askel; näitä koettiin merenrantakaupungissa.
 Toki
Durrësissa on paljon nähtävää, kuten Enver Hoxhan aikakaudella ympäri
maata raijatut bunkkerit. Niitä ei tarvitse etsiä, mihin vain meneekin,
kyllä löytyy. Adrianmeren rannalla bunkkereita on alettu pikkuhiljaa
poistaa uimarannoilta, mutta suuria betonimöykkykasoja löytyy edelleen
sieltä ja täältä. Vanhaa historiaa huokuu Durrësin amfiteatteri,
joka on noin 1800 vuotta vanha. Arkeologiset kaivaukset amfiteatterilla
on aloitettu löytämisvuonna 1960. Kuumana päivänä uiminen piristää,
mutta tällä kertaa mukaan otetut uimavarusteet jäivät kuiviksi Durrësin
rantojen likaisuuden vuoksi. Näistä rannoista voi vielä tulla lomakohde,
aikaa kuluu tosin vielä vuosia.
|
