Edellinen ETUSIVULLE Seuraava

2.9.2002   Sarajevo - Ilidza - Vuoret - Sarajevo

Aikainen aamu alkoi aamiaisella, joka sisälsi leipää, hedelmiä ja maukasta turkkilaista kahvia. Toiminnanjohtaja Niemelä yllätti muut ilmoittamalla jäävänsä sittenkin päiväksi asunnolle lukemaan Marita Vihervuoren kirjaa "Tervetuloa helvettiin: välähdyksiä Jugoslavian perintösodasta" ja nauttimaan siinä sivussa hiukan Napoleon-brandya. No, jokainen taplatkoon tyylillään, ja niinpä me muut eli Anne, Vesa & Lauri lähdimme pihalle auton luo odottamaan oppaaksemme lupautunutta Damiria. Pian hän saapuikin varusteinaan reilunkokoinen Maglite-taskulappu ja kamera. Aavistamatta mitään tulevista seikkailuistamme starttasimme Volkswagenin ja suuntasimme pois Sarajevon keskustasta.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli kaupungin laitamilla joen rannassa sijaitseva ihmeellinen höyrävä mädältä kananmunalta löyhkäävä valkovihreän kuonan peitossa oleva kummallinen hökötys, joka paljastui tuhoutuneeksi terveyskylpyläksi. Haju ja kuona tuli erittäin rikkipitoisesta vedestä, jota pulppusi jatkuvasti kylpylän raunioista. Vesi oli kuulemma erittäin terveellistä ja siinä kylpeminen parantaisi useita eri tauteja, mutta jätimme uimiset tällä kertaa väliin.

Matka jatkui Ilidza-nimiseen paikkaan, jossa vaihdoimme volkkarimme noin 40 hevosvoimaa yhden hevosvoiman kärryihin. Alue oli eräänlainen kansallispuisto, ja siellä sai liikkua vain kävellen tai hevoskärryillä, jotka kuljettivat turisteja parkkipaikalta parin kilometrin matkan syvemmälle puiston syövereihin. Hevosmatkalla näimme tietä vierustavilla pelloilla pitkiä pätkiä keltaista miinoitettu-nauhaa, ja Damir kertoi, että alueella kulki sodan aikana serbien ja bosniakkien välinen rintamalinja. Puistoa ympäröivillä metsäisillä kukkuloilla oli kiivaita taisteluita ja kummatkin osapuolet olivat kylväneet paikat täyteen miinoja. Raivaustyöt olivat vielä syrjäisemmillä alueilla kesken, ja näimme mm. norjalaisen miinanraivausryhmän auton matkalla töihin.

Kärrykyytimme päättyi puiston sydämeen, jossa sijaitsi Bosna-joen alkulähde. Alueella purojen ja vehreiden lampien keskellä kiemurtelivat pienet polut ja sillat, joita pitkin kulkien pian löysimme alkulähteet, jossa vesi kirjaimellisesti pulppusi suoraan maan sisästä. Vesi oli kirkasta ja kylmää ja Damirin mallia seuraten hörppäsimme siitä maistiaiset.

Seuraavaksi palasimme jalkaisin hetken matkaa takaisinpäin hevoskärrytietä pitkin, kunnes poikkesimme keltaisella miinanauhalla reunustetulle sivutielle. Damir kertoi vievänsä meidät Josip Brozin alias Titon (* Kumrovec, 7.5.1892 - † Ljubljana, 4.5.1980) entiselle huvilalle. Aikoinaan Tito kuulemma rakennutti huviloita ympäri Jugoslaviaa, mutta piti erityisesti tästä mm. hulppeiden maisemien takia. Varautuakseen kaikkeen mahdolliseen Tito myös rakennutti huvilansa alle kokonaisen maanalaisen kaupungin, jossa voisi sodan syttyessä asua turvallisesti pitkiäkin aikoja. Kukkuloiden sisässä kuulemma risteili enemmänkin tunneleita, mutta iso osa oli aikojen saatossa ja viimeisimmän sodan aikana tuhoutunut. Pätkä tunneleita oli kuitenkin vielä kunnossa, eikä niihin pääsyä oltu mitenkään estetty. Paikka oli kuulemma aivan yleisesti paikallisten tiedossa, mutta heitä se ei sen kummemmin kiinnostanut. Damir oli kuitenkin aiemmin tuonut huvilalle muita vieraitaan, ja he olivat olleet innoissaan paikasta, joten niinpä mekin nyt olimme sinne matkalla.

Vähitellen eteemme alkoi ilmestyä enemmän ja vähemmän tuhoutuneita rakennuksia, ja erään tuollaisen talon juurelle Damir meidät johdatti. Siellä oli pimeä avonainen aukko, hän meni edeltä ja me muut hiukan varovaisesti perässä. Magliten ja pienen ledilampun valossa etenimme kosteassa tunnelissa vältellen lattiassa olevia reikiä ja romukasoja. Aina siellä täällä tunnelista erkani haaroja ja huoneita, joita välillä tutkimme. Olomme oli hiukan jännittynyt ja toivoimme lampun pattereiden riittävän loppuun asti. Könyttyämme käytäviä useamman sata metriä pysähdyimme, ja Damir osoitti ylöspäin lähtevää tikkailla varustettua tunnelia. Siitä pääsisi kuulemma ulos maanpinnalle, joka oli siis noin 40 metriä päidemme yläpuolella. Suostutteluista huolimatta jätimme kiipeämisen tällä kertaa väliin.

Jonkin matkaa velä käveltyämme näimme vihdoinkin valoa tunnelin päässä, ja pian putkahdimme ulos jonnekin huvilarakennuksen pohjakerrokseen. Tutustuimme rakennuksen eri kerroksiin ja Damir koitti löytää lattialta romujen keskeltä meille kranaatin sirpaleita muistoksi niitä kuitenkaan löytämättä. Paluumatkalla autolle kävimme vielä omenavarkaissa Titon puutarhassa ja poimimme pieniä mutta maukkaita omenia mukaan matkaeväiksi.

Tästä matka jatkui autolla yhä kauemmaksi Sarajevoa ympäröiville kukkuloille. Pysähdyimme lounastauolle pieneen ravintolaan, jonka vieressä kohosi talviolympialaisissa 1984 käytetty hyppyrimäki. Söimme maukkaan lihaisat chevapit (paitsi kasvissyöjäedustus) ja jatkoimme matkaa.

Pian päällystetty tie loppui ja vaihtui kapeaksi soratieksi. Päädyimme pieneen vuoristokylään, jonka eräällä pellolla oli kasa vaaleita kiviä. Tarkemmin katsottuna niistä pystyi erottamaan erilaisia kaiverruksia, ja Damirin kertoman mukaan ne olivat jäänteitä muinaisesta paikallisesta kristinuskosta. Uskonlahkolaiset olivat omasta mielestään kristittyjä, mutta virallinen kirkko oli heidät kieltänyt. Nämä kivet oli kerätty talteen uusien teiden alta, joita sotilaat olivat rakentaneet ympäri kukkuloita. Näitä teitä matkamme eteni ryömintävaihteella kieli kesken suuta ajaen.

Damir halusi viedä meidät katsomaan jossain lähistöllä sijaitsevaa koskenlaskupaikkaa, jonka sijaintia hän ei sen tarkemmin tiennyt. Niinpä aina silloin tällöin pysähdyimme kysymään tietä mm. paikallisilta lammaspaimenilta, jotka paimensivat hassun näköisiä pitkän hännän omaavia lampaita. Kun Damir varmuuden vuoksi kysyi joltain paikalliselta, onko läheisillä pelloilla enää miinoja, vastaus oli vähemmän lupaava: "No, there are no mines - or very few." Tästä kommentista huolimatta törmättyämme taas vanhoihin wannabe-kristittyjen kivikasoihin Damir kirmasi saman tien kukkulan rinteille kiviä tutkimaan. Hetken emmittyämme seurasimme hiukan rauhallisemmin perässä, katsoen tarkkaan askeltemme paikat. Oloamme helpottivat hiukan ympäriinsä laiduntavat lehmät ja lampaat.

Muutaman mutkan kautta saavuimme seuraavaan pikkukylään, jonka piti olla lähellä etsimäämme koskenlaskujokea. Paikalliselta maatilanemännältä saimme ohjeeksi suunnan ja aika-arvion "korkeintaan puoli tuntia suuntaansa". Rinteessä ei näyttänyt menevän minkäänlaisia polkuja, mutta lähdimme seuraamaan päättäväisesti etevää Damiria. Helpon pelto-osuuden jälkeen rinne jyrkkeni, pusikot tihenivät ryteiköksi ja pienet pörriäiset alkoivat häiritä menoamme. Lisäksi kaltevassa maastossa eteneminen alkoi rasittamaan erityisesti Annen nilkkoja. Edettyämme epämääräisellä suunnalla noin tunnin koskea löytämättä, aloimme olemaan jo valmiita kääntymään takaisinpäin. Damir kuitenkin puhui meidät ympäri ja päätimme kurkata vielä seuraavan nyppylän taakse. Se kannattikin, sillä kukkulan laen takana avautui jylhä rotko, joka ei tosin kuulemma ollut etsimämme. Nämä maisemat kuitenkin tyydyttivät meitä, sillä aurinko alkoi jo vähitellen laskea.


Hetken lepotauon ja korkeimman nyppylän huiputtamisen jälkeen lähdimme takaisin kohti autoamme. Nyt kun reitti oli jo tuttu, taival taittui hiukan helpommin. Olimme kuitenkin jo sen verran väsyneitä, että muutaman kerran itse kukin meinasi kaatua hankalimmissa paikoissa. Lopulta kuitenkin löysimme autolle ja lähdimme paluumatkalle alas kukkuloilta kohti Sarajevoa. Alamäkeä todellakin riitti, parhaimmillaan onnistuimme päästelemään lähes 10 minuuttia ollenkaan kaasupolkimeen koskematta.

Perille päästyämme löysimme asunnostamme tyytyväisen oloisen Antin, joka oli viettänyt päivän leppoisasti lukien ja välillä kaupungilla käyden. Olimme vielä kutsuneet Damirin luoksemme muutamalle oluelle, jotka maistuivatkin rankan päivän päätteeksi. Damir kertoili meille jonkin verran elämästä Sarajevon piirityksen aikana, ja lopuksi vaihdoimme sähköpostiosoitteita sekä hyvästelimme hänet, sillä meidän matkamme jatkuisi heti seuraavana aamuna.

Edellinen Sivun alkuun Seuraava
 

B2K2

matkapäiväkirja

ENNEN MATKAA

JOHDANTO

MATKALLA

HELSINKI
VIRO
LATVIA
LIETTUA
PUOLA
SLOVAKIA
UNKARI
ROMANIA
BULGARIA
KREIKKA
MAKEDONIA
ALBANIA
KOSOVO
SERBIA
BOSNIA-HERTSEGOVINA
KROATIA
SLOVENIA
ITÄVALTA
SAKSA
HELSINKI

MATKAN JÄLKEEN

JÄLKIKIRJOITUS

 

ENGLISH SUMMARY