 |
ETUSIVULLE |  |
|
1.–4.9.2002 Sarajevo - Pohjois-Kroatia - Dubrovnik |
||
|
Sarajevossa vietetyn ensimmäisen päivän jälkeen matkaseurue jakaantui muutamaksi seuraavaksi päiväksi. Muiden jäädessä tutkimaan Bosnian vuoriston pittoreskia tunnelmaa lähdin Bosnian läpi bussilla kohti Pohjois-Kroatiaa vierailulle ystäväni luo. Bussimatka vie läpi Bosnian sota-alueiden Tuzlaan. Kaupungissa näyttää olevan paljon kemianteollisuutta verrattaessa Bosniaa yleensä muuhun entisen Jugoslavian alueeseen. Ennen Kroatian rajaa bussi jää mönkimään kuin tyhjästä ilmestyneeseen ruuhkaan keskellä metsäistä suoraa. Vasta parinkymmenen minuutin jälkeen selviää ruuhkan syy: Seuraavalle peltoaukealle on perustettu basaari ja kauppa käy äärimmäisellä höngällä. Bussi jättää Sava-joen Bosnian puoleiselle rannalle, pieneen rajakylään. Bosnian rajaviranomaiset katsovat hyvin tarkkaan rajaa ylittävän jalkamiehen autojen ajaessa ohi matkustajien vain vilauttaessa passejaan ikkunasta. Kroatian puolelta bussi vie Vincovciin, jossa kyyti odottaakin viedäkseen pieneen Tordincin maaseutukylään. Alueella on muutamia suurempia kaupunkeja, joista Osijek on Kroatian neljänneksi suurin. Osijekissa käydään tarkastamassa paikallinen yöelämä ja kovasti keskieurooppalaiseen tyyliin systeemi tuntuu toimivan. Osijekista haetaan myös kyläilemään ystäväni serkku, joka on suorittamassa kaupungissa asepalvelustaan. Armeijajutut ovat samanlaiset kuin kotisuomessakin, tässäkin suhteessa ihmiset ovat samanlaisia vaikka elävät eri maissa. Tämä Kroatian osa, Slavonia, kuuluu samaan alankoalueeseen kuin Unkarin pusta, ja maaseutuvaltaisuus näkyy henkilöauton ikkunasta pari metriä korkeina maissi- ja auringonkukkakasvustoina. Tuntuukin siltä, kuin ajaisi seiniltään kasveilla verhotussa kourussa. Kroatialainen vieraanvaraisuus tulvii ja ruokapöydästä ei ole nousemista ennen kuin seuraava ateria on suunnitteilla. Isännän omaa luumuviinaakin tarjotaan, tietenkin. Kylällä on yhteiset tislausvälineet, joita sitten tarpeen mukaan kierrätetään talosta taloon. Maaseudun henki tuntuu päivin öin, päivällinen haetaan omasta puutarhasta tai karsinasta ja jos joku vielä pukahtaa jaksavansa jälkiruokaa, se kipaistaan vesimelonipellolta. Sota-ajat muistuvat täällä mieleen helposti. Tordinci kuului niihin kyliin, jotka miehitettiin tai tuhoutuivat pahasti. Isäntä kertoo laittaneensa perheen ensimmäisenä Saksaan pakolaisiksi ja lähteneensä itse viimeisenä nähden serbien tulevan. Kylä siis tuhoutui, mutta Kroatian valtio auttoi jälleenrakennuksessa yhden asuinkerroksen verran. Melkein kaikki kyläläiset ovatkin palanneet ja rakentaneet sen toisenkin kerroksen taloihinsa, niinpä näkymä on kuulemma kuin ennen sotaa. Alue on etnisesti hajautunutta, minkä huomaa ajaessa maaseudun halki. Tordinci on kroatialaiskylä, viiden kilometrin päästä löytyy serbikylä Markusica ja siitä seuraavana unkarilaisten asuttama Laszlovo. Paluumatka sujuu yöbussissa, joka kuljettaa ensin ristiin rastiin Slavoniaa. Muun muassa aivan rajan tuntumassa sijaitsevan Vukovarin läpi ajettaessa on nähtävissä paljon korjaamattomia, hajalle ammuttuja taloja. Lopulta bussi suuntaa Bosniaan ja Sava-joki ylitetään Slavonski Brodin kohdalla. |
||
|
 |
|
|
matkapäiväkirja |
|
|
ENNEN MATKAA |
|
|
MATKALLA |
|
|
HELSINKI |
|
|
MATKAN JÄLKEEN |
|
|
|