Edellinen ETUSIVULLE Seuraava

Johdanto

Kesäkuinen ilta Itämeren rannalla Latvian Kurzemessa kesällä 2001. Viikon autoreissu Baltiassa alkaa olla lopuillaan. Tunnelma on juuri sopiva uusien matkaideoiden keksimiseen. "Mitäs jos ostetaan paku ja lähdetään sillä Albaniaan?" Idea saa neljän hengen seurueelta yltiöinnostuneen vastaanoton.

Aamuyö Keskisuomalaisen Osakunnan bileissä Helsingissä keväällä 2002. Tulee puhetta matkailusta. "Me meinattiin ostaa paku ja lähtee sillä Balkanille ens kesänä. Lähe mukaan!" "Kuulostaa hyvältä." Matkaseurue on kasvanut viiteen.

Toukokuussa 2002 vuoden -86 mallia olevan Volkswagen Caravellen omistaja Keski-Suomessa Lievestuoreella laittaa ilmoituksen Keltaisen pörssin www-sivuille. Ilmoitus huomataan välittömästi Helsingissä. Puhelimet soivat, Lievestuoreelta löytyy sopivasti asiantuntija katsomaan auton, ja iltaan mennessä kaupat on sovittu 2000 euron hintaan.

Vaikka idea aluksi kuulostikin ehkä vähän tavanomaisesta poikkeavalta, niin kesällä 2002 kuukauden reissu Balkanille sitten toteutui. Näillä sivuilla on matkakertomus tuosta matkasta. Päiväselostukset ovat viiden eri kirjoittajan laatimia. Joitakin käytännön vinkkejä Itä-Euroopan automatkailuun on koottu viimeiselle sivulle. Sivuilla eteneminen onnistuu vaikkapa sivun ylä- ja alalaidan nuolien avulla.

B2K2-työryhmä:

Anne Antti Lauri Teemu Vesa

Kaikki näiden sivujen kuvien ja tekstin kopioiminen, lainaaminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. Palaute ja muut ihmettelyt ovat tervetulleita osoitteessa b2k2@mbnet.fi.

© Teemu Aitta-aho, Anne Lehmonen, Lauri Markelin, Vesa Mutalahti & Antti Niemelä 2002–2003.

Edellinen Sivun alkuun Seuraava
 

B2K2

matkapäiväkirja

ENNEN MATKAA

JOHDANTO

MATKALLA

HELSINKI
VIRO
LATVIA
LIETTUA
PUOLA
SLOVAKIA
UNKARI
ROMANIA
BULGARIA
KREIKKA
MAKEDONIA
ALBANIA
KOSOVO
SERBIA
BOSNIA-HERTSEGOVINA
KROATIA
SLOVENIA
ITÄVALTA
SAKSA
HELSINKI

MATKAN JÄLKEEN

JÄLKIKIRJOITUS

 

ENGLISH SUMMARY